Koskapa bloggaus on nyt in, niin pistänpä minäkin sanailujani koko maailman luettavaksi.

Olen siis naisimmeinen Savonmualta. Itseasiassa olen sekarotuinen kuten kaksi rakkilaistani. Äiskän puolelta jostain Karjalan perukoilta ja isän Savosta. Voi siis kuvitella ja hihitellä mielessään, mistä yhdistelmästä on kyse. Päiviksi ristittiin ja yleensä saan nimpparionnittelut Pälvin päivänä. Ei se tosin haittaa, ajatus on tärkeintä.

Ulkonäöllisesti (en tykkää viljellä kuvia olemuksestani) muistutan kirppua, jolla on kakkosnelosen ruoto. Se tuottaa välillä haastetta vaatteen koon suhteen, kun ei aina ilkiä lastenosastolla pyörähtää. Luomublondi, joka hylkäsi karvojen värjäyksen jo sata vuotta sitten. Tunki mitä väriä hyvänsä, niin siitä tuli aina punainen. Johtuu kuulemma geenistä, jonka olen saanut jonkun isoisän mummon serkun perimästä. Tiedän kyllä, että blondi yhdistetään tyhmyyteen, mutta huokasin männä päivänä helpotuksesta, kun kuulin löytyneen viruksen, joka aiheuttaa juurikin tuota tyhmyyttä. Eiköhän se antibiootilla hoidu.

Naisimmeiseltä ei saa kysyä ikää, koska se koetaan kuuleman mukaan loukkaavaksi. Itseasiassa en aina itsekään ole varma vanhuusasteestani, koska en koskaan vietä synttäreitä. Ajattelen asian niin, että kun tähän maailmaan on putkahdettu, niin se on se juhlinnan päivä. Minun tapauksessani kait jotenkin järkytys, koskapa olin muistuttanut lähinnä sammakkoa. Eräs tuttu, kohtelias herra, sanoi kauniisti, jotta kohtuullisen arvokkaasti vanhentunut rouvashenkilö. Onhan se tosiaan herttasemmin sanottu kuin, että ootko sinä jo noin vanha?

Luonne tuppaa olemaan kaikkee muuta kuin tasainen. Yleensä olen aika hiljanen ja rauhallinen. Ja nyt sitten kaverit vetää huutonaurua. Suupielten tiivisteissä on oletettavasti vaihdon paikka, koskapa nykyisin ulosantina pomppii turhan usein sammakoita. Kun sitten itte huomaa lohkoneensa jotain väärin, niin ihmiset aattelee, että on tuo ihan kaheli. Juoksentele siinä sitten perässä anteeksipyyntöjen kanssa. Missään nimessä ei ole tarkoitus ketään loukata. Ehkä löytyy vielä jokin virus, mikä pistää olemaan säännöllisin ajoin eri mieltä joka asiassa.

Kirppumaiseen olotilaani liittyy myös se piirre, että en osaa olla hetkeäkään sohvaperunana. Se on välillä vähän kuluttavaa, kun on jokin pakottava tarve pomppia sinne tänne ja työntää näppinsä joka soppaan. Kaiken päälle, kun en itse hyödy näistä soppakattiloista mitään, mutta on mukava auttaa. Myöhemmin sitten lähemmin näitten soppakattiloiden sisältöä.

Nyt teillä, rakkaat lukijani, on varmasti selkeä kuva kirjoittajasta ja ehkä joskus heitän polaroidilla, ehkä en.