Minulla on siis kaksi rakkia, Aku ja Napu. Aku on välillä jokseenkin idiootti ja Napu saanut lausunnon paperille, jotta jonkin verran jälkeen jäänyt kehityksessään. Tämä kaksikko on se, joka minut saa hyvälle tuulelle huonon päivän jälkeen. Kertakaikkiaan raivostumaan älyvapailla tempauksillaan. Tämän kaksikon koulutus on mennyt persuu eellä puuhun. Toki osaavat istua, tassuttaa, mennä maahan ja satavarmasti osaavat tien jääkaapille, kun kysyy, jotta onko kakaroilla nälkä.
Ihan oikeesti Aku on fiksu, Hää kuvittelee olevansa ihminen tai ainakin sinne suuntaan. Aku ei istu lattialla niinkuin koirat vaan asettautuu sohvan nojalle seuraamaan tilanteita. Aku pitää huolen siitä, että meille ei tule kukaan ja, jos joku sattuu salakavalasti livahtamaan mökin sisälle, niin Aku pitää huolen, että ulos ei lähde kukaan.
Akun kynsienleikkuu on tavaramerkki sinällään. Ensimmäisen kynnen kanssa neuvotellaan, välillä astetta kovemmalla äänellä. Kun se sitten on napsautettu, ehkä vartin sisällä, niin se kynnenpalanen täytyy antaa makupalaksi, yök. Sitä rataa sitten meneekin sujuvasti, naks ja kynsimakupala. Jos erehdyn hävittämään palasen, niin homma tyssää siihen. Silloin minä konttaan pitkin lattioita etsimässä sitä helkkarin kynttä.Tuota rakkia ei huijata millään.
Aku on uimahullu eli kesä on yleensä riemuaikaa siihen asti, kun iskee järvisyyhy. Pojan tie vie aina kaislikkoon ja kaislikossa suhisee tai kuhisee vai miten se meni. Karva lentää ja kutina on julmettu. Siitäkö sitten pienimuotoinen sotatila pillerin kanssa. Vaikka miten piilotat pillerin makkaraan tahi vastaavaan, niin aina makkara on mahassa ja pilleri lattialla.
Kun puhuu, niin täytyy olla varovainen, jos Aku on lähellä. Aku kuuntelee sanoja, tarkastelee sanoja. Jos jokin sana miellyttää korvia, alkaa älämölö. Sanotaan, että koira oppii maksimissaan 200 sanaa, mikä Akulla tarkoittaa triplat.
Napu on pikku kulta. Ilmeisesti pikkunen ei saanut mamin masussa tarpeeksi apetta ja siksi äly on vähän hukassa. En voi sanoa, että kiltein koira koko maailmassa, koska varmasti samanlaisia Napuja on muuallakin. Pikkunen on kuitenkin jo kohta 9v ja edelleen äipän vauva.
Napu ei osaa haukkua. Innostuksissaan hyppii tasajalkaa ja kuuluu puf, puf. Kun jokin asia pelottaa, kuuluu kurkusta epämääräinen korahdus. Akun pitää olla aina isoveljen roolissa hoitamassa räksytyspuoli.
Yleensä Napu jää jonnekin haahuilemaan. Jos tyttöä kutsuu, niin hää saattaa muutaman minuutin kuluttua tajuta, että joku kiljuu kitarisat selällään. Napu kyllä tulee aikanaan takaisin, mutta ei voi torua, kun se tytön katse...
Napua on vaikea saada leikkimään. Jos sitten onnistun siinä, niin yleensä se tietää reissun terveyskeskukseen tai ainakin laastaripaketille. Minulta on mennyt jopa leukaperät sijoiltaan leikin tiimellyksessä, mutta olinpahan hiljaa hetken. Oman terveytensä uhalla pikkuista täytyy kuitenkin yrittää pitää virkeenä.
Napulla on muutenkin järjestys asioista vinksin vonksin päässä. On kyllä sisäsiisti, mutta joskus ei onnistu. Esim. tänä aamuna tyttö herätti aikasin ja vetäsin kamat niskaan ja ulos. Sisään tultua haistoin kakkosen ja paikansin hajun isoon torttuun pojan ajovarusteitten päällä. Eli tyttö siis kohteliaasti ilmoitti tehneensä jo ja vois joku siivota, kun haisee.
Ja karvaa riittää...Yleensä, kun imuroin, niin tyhjennän imurin säilön vähintään kolme kertaa siivouskerralla. Sain jopa idean, kun melkein kalju mieheni valitteli karvattomuuttaan. Ehdotin, että noista koirankarvoistahan vois värkätä tupeen vai mikä se onkaan. Ilme kertoi sellaista, että nyt, jos ei turpa mene kiinni, niin...Kyllä minä ihan oikeesti hyvää tarkotin, kjäh kjäh.
Tällaisia minun elämäni eläimet <3
