yrittajyys.jpg

Jostain syystä on tehty tutkimuksia, että yrittäjyys Suomessa kannattaa. Taloussanomat hehkuttaa tutkimuksella, jossa "Suomessa asenteet yrittämistä kohtaan ovat hyvät. Itse asiassa erittäin hyvät, väittää tuore tutkimus. Käytännössä Suomessa ollaan yhtä positiivisia kuin Yhdysvalloissa, tuossa yrittämisen luvatussa maassa." Tulee väkisin mieleen, että onko nämä taas niitä "maksettuja" tutkimuksia, koskapa yrittäjän arki on tänä päivänä ihan muuta.

Miksikö sitten leikin asiantuntijaa ja avaan sanaisen arkkuni? Siksi, että perheessä on yrittäjä, itseasiassa kaksi, joita olen tässä seurannut ja touhunnut palkatta mukana. Nämä hirmu isot yritykset ovat luku sinänsä, osaan kiristellä hampaitani vain pikku yritysten puolesta.

Kun yritys aloittaa, niin valtio on ihan kiitettävästi mukana. Voi hakea starttirahaa, alkava yrittäjä saa huojennusta eläkemaksuistaan, verotuskin on kohtuuden rajoilla. Siinäpä pyörität yritystä yksin eikä huolta huomisesta, ehkä.

Sitten tulee aika jolloin et enää pärjää yksin. Palkkaat työntekijän, toisen ja kolmannen. Pikku hiljaa alat huomata, miten valtio kurittaa sinua siitä, että otat työttömän palvelukseesi. Työntekijä on ilman muuta palkkansa ansainnut, mutta kaikki sivukulut ovat jostain muusta maailmasta. Hoidat eläkemaksut, vakuutusmaksut, sairausmaksut, työterveysmaksut, jne jne...Ne täytyykin hoitaa, mutta summat joka kuukaudelle ovat sieltä toisen universaalin puolelta. Noudatat työehtosopimusta kuin raamattua, koska sinulla ei ole varaa sanktioihin. 

Tässähän nyt joku sitten heittää, että onhan oppisopimusta ja puolen vuoden tukea ja sun muuta. Monelle yritykselle nämä vaihtoehdot ovat sitä, että ei yksinkertaisesti ole varaa tuoton kustannuksella alkaa opettaa ketään hommiin, jota ei ole koskaan tehnyt. Moni ei halua ottaa sitä riskiä, että oppisopimuksen jälkeen tämä työntekijä lähteekin sitten pois. Puolen vuoden tuki taas on sitä, että työntekijä pääsee asiasta jyvälle ja sitten se riemu loppuukin siihen. Varmasti moni työnantaja nuo vaihtoehdot käyttää, jos se suinkin on mahdollista.

No, mikä tässä nyt sitten mättää, että pienyrittäjä pistää sitten väkeä pois ja koittaa pärjätä, miten pärjää? Suurin ongelma on hinta/taksapaineet. Työnteettäjä ei tänä päivänä enää olekaan valmis maksamaan yrittäjälle mitä vaan, koska heillä on omat paineensa. Enää ei eletä sitä kultaista aikaa, jossa rahaa riitti kullakin taholla ihan leviteltäväksi asti. Pikku hiljaa yrittäjä huomaa, että työnhinta jääkin jalkoihin, mutta kaikki muut kiinteät kulut jatkavatkin nousuaan. Jos onnistuu pysymään edes nollatuloksessa, niin voi taputtaa käsiään yhteen.

Erään yrittäjän mietteitä "Olen pienyrittäjä. Teen töitä joka päivä klo 6.30-21.00. Yrityksessäni on yksi vakituinen kuukausipalkkainen. Hän tienaa enemmän kuin minä, vaikka hänen viikkotuntimäärä on 37,5. Töitä riittäisi useammallekin, mutta ei ole varaa palkata, kertoo Lemmikkihoitola Gomakin omistaja Sanna Vieras."

Eli nyt sitten pääsen valtion osuuteen. En ymmärrä, minkä takia valtio ei tule lainkaan noissa maksuissa vastaan, vaan korottaa korottamistaan. Yritys, jolla on paljon töitä, palkkaisi mielellään lisää väkeä, mutta nyt kulujen takia se on mahdotonta. Kun taksat/hinnat laskevat, niin pienyrittäjä joutuu luopumaan omastaan eli käytännössä tekee pitkää päivää pienellä palkalla ja hänellä on kuitenkin se kaikki vastuu yrityksestä ja työntekijöistään.

Ajatellaan ihannetilanne, että valtio ottaisi uuden suunnan ja tukisi pienyritystä, joka palkkaa työttömän. Suomen yrittäjien sivuilla on lukuja "Suomessa on 282 635 yritystä (Tilastokeskuksen ennakkotieto vuodelta 2013) pois lukien maa-, metsä- ja kalatalous. Niistä alle 10 työntekijän yrityksiä on 264 641 eli 93,6 prosenttia. Pienyrityksiä on 14 871 (5,3 %), keskisuuria 2 539 (0,9 %) ja suuryrityksiä 584 (0,2 %)." Eli, jos edes puolet alle kymmenen yrityksistä ja pienyrityksistä pystyisi palkkaamaan yhden, niin lukuhan olisi kunnioitettava. Oukei, tämähän on vaan haavekuva.

Kun sitten tulee se päivä, että yrittäjältä loppuu puhti ja laittaa väen pellolle ja luukut kiinni, niin paha sormi osoittaa yrittäjää taitamattomuudesta. Totuus on vaan se, että tyhjästä on paha nyhjästä.

En ole todellakaan asiantuntija, mutta ajatellaan näin...valtio tulee maksuissa vastaan, yritys palkkaa henkilön, henkilölle ei tarvitse maksaa työttömyysrahaa eikä toimeentulotukea, koska hän saa nyt ihan oikeaa palkkaa, työntekijän ostovoima kasvaa, mikä auttaa taas toista yritystä, koska työntekijä pystyy nyt hankkimaan toisen firman tuotteita ja sitä myöten ketju kasvaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että noilla hirviökuluillaan valtion on itse syypää velkataakkaansa, koska poispotkituilta työntekijöiltä ei tule ostovoimaa, sillä heillä ei ole yksinkertaisesti rahaa. Eli valtio on pistänyt oravanpyörän pyörimään pirun vinhaa vauhtia.

aurinko.jpg

YRITELLÄÄN!