Mikä onkaan se pitäjä, mistä ei kulttuurin ja taiteen ystäville löydy tutkittavaa. No, se on kultturellisesti köyhä pitäjä. Onneksi Keiteleellä on myös tätä suuntaa pidetty kiitettävästi yllä.

Moni mieltää kulttuurin liittyvän museoon ja meiltähän löytyy Aholan talomuseo.

Aholan talomuseossa voi seurata aikaa n. 200 vuotta taaksepäin. "Aina, kun astuu Aholaan sisälle, niin saavuttaa erilaisen - voisiko sanoa rauhallisemman - tunnelman. Lattialla on edellisten sukupolvien jalkojen jättämiä painaumia esimerkiksi kynnysten vierellä ja tavaroista henkii ahkerien käsien työn   jälki. Kyllä se vain on niin, että noissa vanhoissa rakennuksissa on sitä jotakin, jota uusissa ei ole." Aholan talomuseon FB-sivulta.

Aholassa järjestetään tilauksesta opastettuja kierroksia, lauluiltoina pääsee kokeilemaan omaa äänentuotostaan porukalla, niin ei aremmankaan tarvitse piilossa imurin varressa luikautella. Kannattaa tutustua. (Kuva http://www.keitele.fi/Suomeksi/Palvelut/Kulttuuri-ja-museo/Museot)

 

Mikä on pitäjä ilman kirjastoa? Eihän sellaista pitäjää ole vai onko?

Keiteleen kirjasto on Tynin Sirpan johdatuksessa virkistävä kokemus. Kirjojen lainaus on tietysti kirjaston "päätyö", mutta kaikkine muine tapahtumineen sanoisin Keiteleen kirjaston olevan yksi aktiivisemmista elämyspaikoista Suomen kamaralla.

Mitä tuon talon sisällä sitten viime aikoina on tapahtunut? Väri-nää näyttely, joka jatkuu myös vuonna 2015, MTK:n näyttely Maidon Tie eli nyt tiedetään, mikä se lehmä on ja mistä se maito siihen pahvipurkkiin tulee, Mikko Rytkösen maalauksia ja vaikka mitä.

Tulevia tapahtumia Tunnetiloja: Heikki Pohdon veistosnäyttely, Prosessi: Mirja Nuutisen mediataidetta, Kuvakokonaisuuksia: Arvo Jalkasen valokuvia ja mitä kaikkea sieltä vielä tuleekaan. Eikä unohdeta lukupiirejä ja satutunteja. (kuva http://www.keitele.fi/Suomeksi/Palvelut/Kirjasto)

 

Teatteri pitää pitäjässä olla, ehdottomasti, ja tästä huolehtii Keiteleen harrastajateatteri. Keiteleen Harrastajateatteri järjestää kulttuuritoimintaa kesäteatterin muodossa Keiteleellä Hietalassa.Menneen kesän esityksenä oli Maetolaetur. Jos on intoa näyttelemiseen, mutta aristuttaa, niin ainakin viime keväänä pystyi asian tiimoilta käymään ihan kurssinkin. Olen itsekin aikoinani näytellyt ja se oli tosi hauskaa. Harmi, että nykyään on tämä itse tehty kiire päällänsä.

Polaroideista huolehtii menestyksekäs Keiteleen kameraseura. 

 Kameraseuralaiset järjestävät näyttelyitä, kiertävät muuallakin kuin  Keiteleellä. Polaroideja napsitaan astetta järeämmillä kuvauskoneilla  eli laatu on taattu ja tosi hienoja otoksia ovatkin. 

 (kuva http://www.sinari.fi/ohjelmalehtinen)

 

Keiteleen Kameraseuran FB- sivulta napattu kuva tämän vuoden kalenterista upean, söpön, ihanan siilin kera.  Kuvaajaa en tiedä, mutta näin  taidokasta jälkeä siellä syntyy.

 

 

(Kuva http://www.keiteleenkalevalaisetnaiset.net/)

Keiteleen Kalevalaiset Naiset ry järjestää vuosittain esitelmä- ja juhlatilaisuuksia ja näyttelyitä. He kustantavat omaa alaansa koskevia julkaisuja ja painotuotteita ja tekevät yhteistyötä paikallisten kulttuurityötä tekevien järjestöjen kanssa. Esimerkkinä voisi olla Kalevajuhla kirjastossa, jossa esiintyivät Elina ja Jyrki Ojapelto.

 

Ja oppihan ei ojaan kaada

 

(kuva http://www.pielavesi.fi/Suomeksi/Palvelut/

Sivistyspalvelut/Opetus-ja-koulutus/Kansalaisopisto)

 

Kun haluat opetella tekemään sen puukon, mikä oli Kusti-ukki vainaalla tai sen ihanan kaappikellon, jonka pappa teki ja haluat opetella keramiikkahommeleita tai huovutusta, niin käyppä kansalaisopiston ovesta sisään. 

Täällä opitaan joka lähtöön sitä, mitä joskus on ollut, mutta mikä on vaarassa hävitä nörttiaikakauden myötä. Itse innostuin Atk-juttuihin, kun kävin eka kurssin kansalaisopistolla. Sen perästä tulikin nörttikulttuuria 4,5 vuotta.

Oikealla perinnöksi saamamme melkein kaikkien tunteman Jokke-papan kädentyötä. Kellossa näkyy seisovan vuosiluku 1986. Nyt ei sitten kameraseuralaiset naureskele, olen ihan onneton kuvaaja ja rajauksetkin meni harakoille :)

 

Täällä on paljon puutaiteen työstäjiä, kuorolaulantaa, muita hienoja käsityöläisiä. Mummo-vainaa opetti minut tekemään ihan oikeaoppiset sukat ja se on perinnekulttuuria, jos mikä. Meiltä löytyy hieno kirjailija, Wellamo Paananen. Eikä Wellamon käy häpeäminen jälkikasvuaan, jotka tuolla maailmalla mainetta niittävät. Meillä käy hienoja kirjailijoita kuten Jyri Paretskoi, joka on kuin onkin allekirjoittaneelle sukua.

Keiteleeltä löytyy myös henkilöitä, joita ei voi kuin ihailla, mutta jotka eivät ole innostuneita julkisuudesta. Näin joku aika sitten työkaverini maalaaman ja kehystämän taulun, joka oli todella upea. Eli jossain nurkan takana, kun vähiten odotat, voi joku ilahduttaa silmiäsi kauniilla töillään.

Mitä kaikkea Keiteleeltä löytyy ja mitä kaikkea muut tuovat tullessaan, kertoo, että tämä pitäjä on Kultturelli Keitele.

Etsikää, katsokaa, opetelkaa ja nauttikaa!