Nykyään laulun pätkä on muuttunut alalla kuin alalla hiljaiseksi hyräilyksi. Motivaatio työhön karkailee nurkan taa, missä se kuvittelee olevansa piilossa. Kuitenkin tämä motivaation retale löytyy kolostaan ja taas on intoa tehdä sitä, mihin työnantaja on palkannut.

Toisten yritysten irtisanomiset ei minuun hirveesti kolahtaneet, anteeksi pois potkitut. Tuli vaan tuumittua, jotta voihan helekatti. Mutta, kun tämä uhka tulikin itselleni nenän eteen, niin tuntui kuin olisi matto vetäisty jalkojen alta. Ja se olikin semmonen räsymatto, mistä tuli taikamatto, mikä leijaili pois, pois. Siis meillä irtisanotaan ja minä, kun ajattelin olla eläkkeeseen asti. Enkä varmaan ollut ainoa näillä tunteilla varustettu.

Lehdistö on jo riittävästi spekuloinut laajalti työnantajan päätöstä eikä siitä sen enempää. Yrittämiseen sotkeutuneena ymmärrän työnantajaa, toisaalta palkallisena on ontto tunne takaraivossa. Jos jään työttömäksi, niin olen jopa huonommassa asemassa kuin halpatyöntekijät. Mahdollisuus 0€:n ansioon, koska yritys johon olen sotkeutunut ei voi palkata minua, vaikka hoidankin juoksevat asiat. No oukei, tunnustan, saan minä joskus ruokaa ja vähäsen lyhempi työaika. Ei sitä auta surra, vaan...

Jos olen lähtevien listalla, en halua osakseni säälin ilmauksia, sillä sääli on sairautta, sanoi mummoni. Mummo, joka tuli kakaralauman kanssa sieltä kaukaa ja alotti tyhjästä. Minä en aloita tyhjästä. Minulla on ukko, kakara, koti ja ne kaksi rakkia. Minulla on jopa koulutuskin, jota hyödyntää. Olin siis kaukaa viisas ja luin iltaisin ihan toisen alan juttuja. Vaikka saisin jäädä, niin työn ohessa aion käydä tutkinnot niistä, jotka olen itse opetellut. Kuka tietää, vaikka olisi hyötyä jatkossa.

Jotkut sanovat olevansa huolissaan nuoremmista, ihan turhaan. Meidän on otettava topakasti itteemme niskasta kiinni, ei se huoli meistä meille tulevaisuutta tuo. Kannustusta tarvitaan, potkua persuuksille. Sääli tunkee kaverin sohvan pohjaan odottamaan työttömyyskorvausta. Vaikka ei heti uutta työtä saa, niin aina löytyy koulutusta ja oppisopimusta. 

Minulla on ollut hyvä työnantaja ja toivon tsemppiä loppuvuoden vaikeisiin tai myönteisiin päätöksiin. Jaksan uskoa, että lähtevä luku ei ole noin raju. Työttömyys ei kuitenkaan tapa, se lannistaa hetkiseksi...loppu on minusta kiinni.