Ihan huisi vuosi, 2016!
Voisi olettaa, että irtisanomisten jälkeen elämä on pilalla, tullee köyhyys ja masennus kaikilla koristeilla. Ei tullut, ei!
Kuten Pekka-pomo sanoi:"Jos aamuisin tuntuu, että ei huvita mennä työpaikalle, kannattaa miettiä uutta". Irtisanomisten aikaan tunsin, että tämä on minun hetkeni.
Olin helpottunut, villi ja vapaa (no, näin suhteellisesti), nautin vain minusta.
Minulla oli hyvä työnantaja, mutta minä en enää ollut täysillä mukana. Minun piti tietää niin paljon, ymmärtää niin paljon, olla joka paikassa niin paljon ja jossain vaiheessa jo itestä alkoi tuntua, että ihan joka päivä ei ollut kaikki muumit kotona.
Elämäntilannekin oli jo siinä vaiheessa kohtuullinen. Työnantajan piiiitkän palveluksen aikana oli koti maksettu, poika lähtenyt maailmalle ja itellä pienet menot. Kiitos TA:lle menneistä vuosikymmenistä!
Niinpä sitten päätin ilmottautua vapaaehtoiseksi lähtijäksi enkä ole päivääkään katunut. Terveisiä vaan entisille työkamuille!
Jatkoin opiskelujani, haaveena oli valmistua talousassistentiksi. Aloitin, kun kuulin ekoista yyteistä. Silloin jo tuli tunne, että minun tieni erkanee toiselle polulle. Marraskuussa viimein oli paperi kourassa. Se vaan ei enää tuntunutkaan niin ihmeelliseltä ja suurelta. Olin kevään ja kesän aikaan hurahtanut ihan uusiin tuuliin.
Ajattelin tenttiä kaikki, jotka käytännössä opin Amk:n puolella. Yrityksen riskienhallinnasta tuli jymymenestys arviointipuolelta. Asia siis kiinnosti, koskapa tuotokseni oli kehuttavissa. Innostuin lisää. Luin julkishallinnon, joka oli (anteeksi kunta-alat) tylsää vääntämistä, mutta tulipahan tehtyä. Tuotanto ja logistiikka oli entistä työtäni ja ihan riehaannuin tenttimisen aikana, olin hyvä, koska tiesin jo kaiken. Tenteistä tuli huumetta tiedonjanoiselle. Selvitin johtamisen kimurantit kuviot. Koska kyseenalaistan aina kaiken, niin moneen otteeseen oltiin open kanssa nokka pokkaa. Vielä on vähän kesken tuonti/vienti-toiminnot.
Paljon siis mahtui tietoa pieneen päähän ja tuskin tähän loppuun.
Kesä hurahti karvasen tyttären kanssa puutarhahommeleissa. Koska vanhuusraja karvakasalla on kirkkaasti ylitetty, olen iloinen koko kesän yhteisistä touhuista. Kerrankin minulla oli myös huppanalle aikaa.
Puutarhahommelit meni tietysti koiramaailman tyyliin eli, kun äippä huokaili tyytyväisenä tasattuaan sata monttua, oli karvakaivuri työntouhussa selän takana. Koska karvakasa on kuitenkin rakkaampi kuin nuo yrtit, niin äippä antoi koiran touhuta, mitä koiran kuuluu touhuta.
Välillä me vaan nautiskeltiin...ei ollut kiiru mihinkään!
Miniänkin sain, mieluisen. Olin niin iloinen, että nuoret löysivät toisensa. Totesin tässä uudessa tilanteessa, että ihan höperö anoppi, niin iloinen ja höperö.
Niin meni kevät, kesä, syksy ja talvi tuli. Olen touhunnut koko vuoden eikä missään vaiheessa mikään tuntunut pakolta. Olen ladannut tuota kukkakaalia, jota aivoiksi kutsutaan.
Jos negatiivista vuodesta satun mainitsemaan, niin sehän on useimman huulilta pyrkivä kirosana Hallitus. Köyhät kyykkyyn, työttömille sapiskaa ja sitä rataa. Kun ikää karttuu ja on näinkin arvokkaasti vanhentunut, niin kyykkyyn en taivu. Seison ihan suorin jaloin ja syön Rennietä närästykseen, jonka aiheuttaa hapan hallitus. Mennään tyyliin, kun on alamäki, antaa mennä vaan ja vielä liukuri persiin alle, niin mennään vielä lujempaa!
En vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta aika sen näyttää. Ehkä minusta tulee jotain, ehkä olen vain minä. Ehkä vuosi 2017 kertoo sen tullessaan.
Kiitos kaikille ihanille ihmisille vuodesta 2016!
Hyvää Uutta Vuotta 2017!
