Paljon puhutaan käsitteestä työn arvostus. Onko sillä jotain asteikkoa, mihin sitä voi verrata suhteessa johonkin? Talouslehdet ja muut painotuotteet julkaisevat listoja ammateista ja kehottavat vilkaisemaan, miten ylös tahi alas ammattiasi arvostetaan. Samoin kuin lykitään palkkatietoja paremmuusjärjestykseen ja taas kehotus etsiä oma rivi. Kun selaa näitä listoja, niin tuleeko häpeän punan tunne, kun löytää itsensä sieltä melkein toiseksi viimeiseltä riviltä?

Itse katson tuon arvostuksen koostuvan työntekijän tarpeen ja toista, alempaa tahi ylempää, kunnioittavan käytöksen mukaan. 

Alussahan me kaikki synnytään ihan ihku alasti. Meillä kellään ei ole yhtään mitään. Siitä me sitten täytetään vuosia, käydään kouluja jokainen kykynsä ja intonsa mukaan. Meistä kaikista tulee loppupelissä jotain "arvokasta" tahi "vähemmän arvokasta".

Hoitohenkilökuntaa, lääkäreitä ja kaikkia siihen liittyvää arvostetaan joka taholla, mikä on ansaittu arvostus. Jos siis nyt unohdetaan nuo valehoiturit ja -lääkärit. Jos en itse olisi saanut aikoinaan nopeaa ja asiantuntevaa hoitoa, en olisi tässä tätä runoilemassa. Yleensä johtoasemassa olevat henkilöt ovat listojen kärjessä, mutta itse tämän kyseenalaistan. 

Me täällä viivan alapuolella touhustelijat teemme hiljaa ja napisematta oman osamme hyvinvoinnin eteen. Ajatellaanpa vaikka likasäilön tyhjentäjää. Siis minähän en voi ajatella, että alkasin tyhjentää meidän kakkakaivoa, se haisee. Minä kutsun henkilön, joka tekee sitä työkseen ja tulee, koska minä tarvitsen tätä henkilöä, paskakuskia. Meillä töissä kulkee siivoojat aina niin iloisena. Entä, jos he lakkaisivat siivoamasta? Meidän pitäisi joko itse ottaa luuttu käteen tai kärsiä. Ei, he tulevat, koska me tarvitsemme heitä.

Kun tehdään töitä tehtaassa tai vastaavassa, kyseessä on yleensä tiivis yhteisö, minkä ylin on itse Pomo. Tällaisessa yhteisössä monasti katoaa oman työn arvostus. Tulee harmillinen kateuden tunne, että toisia kohdellaan paremmin, toiset saa enemmän. Luin Asennekouluttaja Olli Linjalan tekstiä, mikä oli hyvinkin kiintoisaa. "Sooloiluille ei ole yksinkertaisesti tilaa. Olen osa yhteisöä, tehtäväni on auttaa joukkuettani taloudelliseen ja henkiseen menestymiseen. En ole firman palveluksessa, vaan omien työkavereitteni palveluksessa varmistamassa, että laadukkaan toiminnan ketju toimii moitteettomasti kaikissa olosuhteissa."

Miksi sitten kyseenalaistan johtoasemassa olevien henkilöitten arvostuksen? Olen niin monasti lukenut jonkin johtajan ala-arvoisista lausunnoista yleensä alimmista työntekijöistä. Olkoot vaikka miten korkeasti koulutettu ja vaikka miten hävyttömän rikas, niin ilman sitä alempaa porrasta tämä hidalgo ei ole rahojaan kasaan kaapinut. Sääli on sairautta, mutta siitäkin huolimatta säälin näitä työntekijöitä.

Oikea johtaja tulee työntekijöitten keskuuteen. Oikea johtaja saattaisi miettiä vaikka " Miten voisin auttaa sinua onnistumaan siinä, missä sinun pitäisi onnistua tänään". Arvostamani johtaja pysähtyy kuuntelemaan, kun minulla on jotain julkituotavaa. Jo pelkkä ystävällinen tervehdys kertoo arvostetusta johtajasta paljon. Kun itse tietää johtoportaan arvostavan alempaa porrasta, silloin on työyhteisö oikealla tiellä. Voin vain sanoa, että minun työpaikassani mennään oikeilla urilla. Hyvä johtaja tulee itse vaikeitten asioitten kanssa tykö, kuten nyt meidän irtisanomistilanteessamme.

Mitä sitten tarkoitan työntekijän tarpeella? Oman ajatukseni mukaan työntekijä, joka palkataan, on tarpeellinen ja tärkeä. En ole vielä kuullut, että ketään huvin vuoksi palkataan. En siis voi ymmärtää johtajia, jotka antavat näitten työntekijöitten ymmärtää olevansa pelkkää pakollista pohjasakkaa. En itse ikinä vaivautuisi tälle johtajalle töihin. Voin hyvillä mielin kirjoittaa näin, koska tiedän, että valtaosa on hyviä johtajia ja yhden sellaisen palveluksessa olen.

"Maailma ja olosuhteet ympärillämme muuttuvat. Tälle emme todellakaan voi mitään. Mitä nopeammin kykenemme muuntautumaan uusiin tilanteisiin, sitä paremmat onnistumisen mahdollisuudet meillä on. Tämä koskee jokaista työyhteisön ihmistä asemaan, ammattiin, työhön tai tehtävään katsomatta. Näissä asioissa ei ole eriarvoisuutta. Tosimies menee läpi harmaan kiven, fiksu kiertää sen sujuvasti vaarantamatta työyhteisönsä menestymistä tai jopa sen olemassaoloa." Olli Linjala, Asennekouluttaja

Olemme kaikki omalta osaltamme tärkeitä. Minä osaan tämän hyvin, sinä osaat tuon. Ammattiylpeyteni on minulle kova sana, toivottavasti myös sinulle!