Kuin sumu, valtasi haikeus tänään hallin. Olo oli jotenkin pelottavan odottava. En osannut paljon suutani aukaista, taputin vain työkavereita olalle. Lähdön hetki, työkaverista luopuminen, itku rinnuksissa. Kokoontuminen viimeiseen yhteiseen hetkeen.

M.A.S.I Company Oy:n halli, leikkaamon osa. Kuva Marjatta Nuutinen

Pekka Vyyryläinen, meidän pomo, piti "muistopuheen". Kuten jokainen osaa silmillään katsoa, niin harmitus tämänhetkisestä tilanteesta oli aitoa ja puheesta kuulsi suru. Nykyinen taloustilanne pakotti näihin julmiin muutoksiin eli kuten Pekka sanoi, niin Viimeinen Mohikaani on tiensä päässä. Tästä eteenpäin ei Keiteleellä enää ommella farkkua. 

Kiitos, jonka Pekka antoi lähteville työkavereille, tuli täydestä sydämestä. Siihen on selkeä syy. Pekka on oppinut tuntemaan valtaosan, koska harvassa työpaikassa on enää näin kauan palvelleita, suurin osa 30-40 vuotta. Miltä se mahtaa tuntua, kun Keiteleellä pyörähtäessä ei enää tuttu työntekijä kävelekään vastaan? Varmasti haikeaa.

Tänä päivänä oli yksi joukosta poissa. Meidän Pekka Puolakkamme, vielä kerran lämmin osanotto omaisille. 

Pekka Juniori Puolakka, joka on nyt valittu hallituksen puheenjohtajaksi, puhui niin kauniisti ja lämmöllä isä Pekasta. Hän kertoi, kuinka tärkeä paikka tämä tehdas isälle oli. Isä Pekka kävi meidän kanssamme läpi konkurssit, saneeraukset, ylämäet ja alamäet. Aina oli täysillä mukana ja jaksoi uskoa tulevaan.

      Lämmöllä muistelen Pekkaa itsekin.

      Kuva. Terveyshymy.fi

Huumoria tupsahtaa tietenkin joka tilaisuuteen ja niin tänäänkin. Pekka(Vyrtsi) järjesti avioliittoni uusiin puihin kutsumalla minut paikalle vallan toisella sukunimellä. Siinäpä sitten halatessani Pekkaa kuiskasin korvaan, että josko hää sitten vaikka esittelisi minut tälle uudelle siipalle. Kiitos, Pekka, tästä hymystä ja kiitos ansiomerkistä, ruususta ja lahjakortista. Paljon oli tytöille lahjoja ja ruusuja annettava ja paljon kauniita sanoja.

Kaunis lahjapöytä 

Yhteisen hetkemme kruunasi Hilkan ja Ullan taidolla taidolla kehitetyt kattaukset, joista löytyi kaikkea hyvää.

Meillä on ollut montakymmentä vuotta tiivis "perhe". Välillä on perheenjäsenet ottaneet napakasti yhteen, välillä iloittu pienestäkin asiasta yhdessä. On menty läpi harmaan kiven rinta rinnan, aina yhdessä. Nyt on yksi osa katkaistu pois ja se tekee niin pirun kipeää.

Ei Masi mihinkään lopullisesti katoa, vielä jää topakka porukka tekemään kaikkensa, että Masin tarina jatkuu vielä pitkään.

Meidän täytyy vain yhdessä uskoa, että se yhden osan katkaisu on uuden alku ja katkaistua osaa muistelemme lämmöllä. Katkaistu osa on ollut niin kauan osa elämäämme, että ei muistoista mihinkään katoa.

Vielä kerran, rakkaat työkaverit...tsemppiä tulevaan. Minun tulee teitä niin ikävä!